Sitten muuta kivaa! Olen saannut ensimmäinen lukijan! Kiitoksia sinulle rakas uusi lukijani, joka kannustat bloggailun ihmeelliseen maailmaan! Nyt uutta muotisettiä kehiin, jonka päävärinä kulkee keltainen väri. Ja edesmenneen Alexander McQueenin mekosta lähti tämän setin tekoni. Eipäs muuta tällä erää ja ainiin pääsiäinenkin on jo ovella joten sopii siihenkin temaan tuo minun uusi muotiluomukseni! Rakkain ja munarikkain terveisin teidän Mandy Queen a.k.a Lady Stardust! Pus!
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
AURINKOOO!!!!!
Iiiks! Ihanaa aurinko paistaa pitkästä aikaa! Tunnen kevään tulevan sittenkin! Tekisi mieli lähteä ulos terasille istumaan ja juomaan ah, niin kylmää päärynäsiideriä. Tätä aikaa tosin saa vielä tovin odottaa. Mutta ei se mitään ennen kaikkea lämpöä koitetaan ottaa kaikki irti tästä lumesta mitä meille on nyt tänä vuonna suotu, enemmän, kuin moneen vuoteen ikinä. Voi pukea upeat toppahousut ja selänpeittävän takin päällensä ja mennä tekemään kadun varsille lumipenkkoihin lumi-enkeleitä ja lumi-ukkoja. Näin voimme aikuisetkin nauttia lumitöiden ohella lumesta!
Sitten muuta kivaa! Olen saannut ensimmäinen lukijan! Kiitoksia sinulle rakas uusi lukijani, joka kannustat bloggailun ihmeelliseen maailmaan! Nyt uutta muotisettiä kehiin, jonka päävärinä kulkee keltainen väri. Ja edesmenneen Alexander McQueenin mekosta lähti tämän setin tekoni. Eipäs muuta tällä erää ja ainiin pääsiäinenkin on jo ovella joten sopii siihenkin temaan tuo minun uusi muotiluomukseni! Rakkain ja munarikkain terveisin teidän Mandy Queen a.k.a Lady Stardust! Pus!
Sitten muuta kivaa! Olen saannut ensimmäinen lukijan! Kiitoksia sinulle rakas uusi lukijani, joka kannustat bloggailun ihmeelliseen maailmaan! Nyt uutta muotisettiä kehiin, jonka päävärinä kulkee keltainen väri. Ja edesmenneen Alexander McQueenin mekosta lähti tämän setin tekoni. Eipäs muuta tällä erää ja ainiin pääsiäinenkin on jo ovella joten sopii siihenkin temaan tuo minun uusi muotiluomukseni! Rakkain ja munarikkain terveisin teidän Mandy Queen a.k.a Lady Stardust! Pus!
torstai 25. maaliskuuta 2010
Hiukan festareista
Nyt, kun vielä lunta tupruttaa taivan täydeltä tänne Suomen maahan, on hyvä ruveta suunnittelemaan kesää ja kesän festareita. Sillä Suomen festarit ovat julkaisseet esiintyjäkaartinsa, on aika suunnitella tarkkaan, minne sitä menisi fiilistelemään hyvästä musiikista. Koskaan kaikki hyvät artistit, eivät satu samalle festareille, vaan täytyy suuntautua eri festareille eri puolelle Suomea. Tämähän on helppoa työttömälle, kun on aikaa kiertää koko Suomi läpi, jos sattuisi olemaan säästöä. Työssä kävijöillä taas ei ole aikaa, koskaan kaikille festareille, ellei satu olemaan töissä, joko lehdistön väessä tai yhtyeissä jotka kiertävät festarit leipänsä eteen.
Pointti on siis tämä. Minua houkuttaa tänä vuona kaksi festaria. Ruisrock johon tulee kovia ruotsalaisia esiintyjiä ja kaupan päälle Ozzy Osborne! Ja sitten tietenkin Provinssi jossa olisi Rammstein, Wolfmother, ja oliko vielä sen näyttelijän Jared Letonkin bändi komeilemassa esiintyjälistassa. Muuten olin hiukka pettynyt muiden festareiden esiintyjäkaarteihin, mutta se onni on ettei tarvitse koko Suomea lähteä kiertämään. Tiedän, että jos haluaisi huippu kokemuksia, pitäisi suunnata ulkomaille, mutta se hetki ei ole vielä tänä vuonna, ja jotenkin epäilen että ei koskaan. Sillä uskon, että olen ollut entisessä elämässä Woodstockissa mukana joten se riittäköön! Loppuun lisään sateisen päivän vaatekokoelman festareille. Tällaisen vaateyhdistelmän voi toteuttaa itse kirpparilöydöistään! Tässä vaan esimerkillen vaatetus kesän festareita ajattelen. Minne festareille sinä muuten ajattelin rakas lukijani suunnistaa? Terveisin Mandy Queen a.k.a Lady Stardust! pus kaikille näin enne viikonloppua!

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Nainen X
Siperiasta löytyi uudenlaisen alkuihmisen luu. Alkuihminen on nimetty Nainen X:säksi. Luun dna, muistuttaa paljon nykyihmisen dna:ta, mutta on tyystin erilainen. Miss X on 30 000 vuoden takainen. (huomio lukijat otin vapauden antaa hänelle uuden nimen tähän postauksen yhteydeen.) Joten minun omat lukija mussukkaiset, meillä naisilla ei ole siis mitään hätää ulkonäkömme kanssa, sillä joku kaivaa, kuitenkin meidän luut esiin 30 000 vuoden päästä ihailen ja ihmettelen luustoamme, että mitä lajia tää on. Tosin sen aikaisella uudella huippu teknologialla, he voivat tehdä pienestäkin luun palasesta meidän koko kehostamme kuvan, joten kannattaa sittenkin pysyä kunnossa ja huolehtia itsestään. Koska tuskin haluat, monen nörtti miehen katsovan sinua jostain hologrammi kuvasta kauhistuneet ilmeet kasvoillaan. Voihan kehitys tosin mennä siihen, että kaikkien luut ja tiedot löytyvät jostain ultimate koneelta, jota ei voi tuhota eikä enää uusien ihmislajien tarvitse nähdä kaivamisen vaivaa. He vaan ihmettelevät, mikä järki homo sapienseilla on ollut kaivella luita esiin 30 000 vuotta sitten. Kuka tietää. Tästä pääsenkin aiheseen, mistä minun piti kertoa tänne.
Nimittäin Jimi Hendrixiin. Hänen musiikkiin. Häneen itseensä. Hänen olemukseensa. Hänessä oli jotain. Aina, kun kuulen Voodo Childin alkukitaroinnit sydämmeni alkaa sykkimään voimakkaasti. Sydämmen pumpatessa verta koko kehooni, aivoissani tapahtuu outoja kemikaalisia reaktioita. Ne tuottavat jalkoihini pakon-omaisia liikkeitä. Käsilläni alan tehdä outoja kuvioita ilmaan, näyttäisi siltä, että pidän käsissäni jotain outoa kapistusta. Ei siinä mitään ole. Aivan kun haparoisin ilmaa silkkassa hulluudessa. Mielikuvissani virtaa outojen liikesarjojen aikana kuvia kauniista tummasta hahmosta, joka värittäytyy tuhansilla värillä, mutta yksi väri on yli muiden. Se on kaunis purppura. Kädessäni pidin siis ilmakitaraa. Leikin hetken aikaa olevani Jimi Hendrix. Tai no, okej myönnettäköön kerroinkin Jimi Hendrixin vaikutuksesta minuun, kuin hänestä itsestään. Minusta minun ei tarvitse tuoda esille hänestä muuta kuin sen, että pidän hänen musiikistaan. Sillä luulen, rakas postauksen ihmeellinen olento jota tässä yhteydessä lukijaksi kutsun, että sinä tiedät jo Jimi Hendrixin. Minun seuraava muotisettini on tehty, kuitenkin hänen biisinsä Purple Hazen inspiroimana. Kerrothan toki rohkeasti mietteitäsi tänne, ja mitä mieltä olet setistäni? Rakkain terveisin sinun Mandy Queen a.k.a Lady Stardust.

Fashion blast on your face
Minä rakastan muotia! Siinä on jotain sanoinkuvamatonta, kun löytää uudet kengät, jotka hellivät silmää, ja kun ne pistää jalkaan, kengät eivät vain näytä hyvältä, ne tuntuvat hyviltä. Samoin käy joka vaatekappaleen suhteen. Mekkojen, hameiden, laukkujen, ja muiden asusteiden kanssa. Minä vaan rakastan muotia sen turhuutta ja sen ihanaa kepeyttä. Kukapa ei?
Pidän toki muistakin asioista. Jotka tämä yhteiskunta on syöttännyt aivoparoilleni salakavalasti. Nimittäin nautin äärimmäisesti elokuvien katselusta. Rakastan elokuvien musiikkia, kuinka ne ovelasti siivittävät elokuvien kerrontaa. Tietenkin rakastan musiikkia yksistäänkin ilman liikkuvaa kuvaa! Kuinka levyhyllyni ja tietokoneeni pursuvatkaan musiikkia yli laitojen.
Kaikkea tätä on tarjolla minun blogissani: muotia, musiikkia, elokuvia ja muuta hömppää, mitä kauniin nais-ihmisen tulee kertoa blogissaan! Hih
Rakkain terveisin teidän omanne ja uusi tuttavuus Mandy Queen a.k.a Lady Stardust! Ihquu!
Lopuksi muotisettini, jonka lähtölaukaisijana ovat Alexander McQueenin upeat avokkaat.
Kerrothan toki mitä mieltä olet ensimmäisestä postauksesta täällä blogien maailmassa sikäli mikäli satut tänne eksymään?!?! Ja ps. älä ota tätä blogia vakavasti, kuten huomaatte tämä on kaukana siitä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)